Huh! (erilaisilla huudahduksilla on helppo aloittaa. ;D ) Päivät saapumisen jälkeen ovat olleet aika hulinaa! Torstaina olin perillä uudessa kodissani puoli kahdeksan maissa illalla, joten hoidin ich bin Viivit nopeasti pois alta ja menin sitten lähes oitis nukkumaan. Perjantaipäivä kului kokonaisuudessaan koulun penkillä valtavassa informaatiotulvassa muiden pitkiä ohjelmia aloittavien opiskelijoiden kanssa. Perjantain aikana tein kuitenkin havainnon, että ymmärrän saksaa valtavan hyvin, paljon paremmin mitä olin kuvitellut – mutta muuten viisi vuotta kielen parissa on menny täysin harakoille! Jaksan kuitenki toivoa, että tiedot vielä palautuvat, hitaammin tai nopeammin, kun pääsen kunnolla kiinni opiskeluun.
Koska lukijakunnassa on odottamattomasti herännyt kysymyksiä (olin jostain syystä kuvitellut, että blogia lukevat vain ne, jotka jo valmiiksi ovat perillä kaikista motiiveista) ajattelin tässä välissä, ennen kuin pääsen kunnolla vauhtiin viimeaikaisista tapahtumista, valottaa hieman taustoja. Tarkoituksena siis olisi opetella puhumaan saksaa - jollei ihan todella hyvin, niin aika hyvin edes. Saksa on kuitenkin tärkeä kieli kansainvälisessä liiketoiminnassa ja Euroopan markkinoilla. Koska opiskelupaikka Suomessa jäi erinäisistä syistä lunastamatta, EF:n tarjoama puolivuotinen Saksassa kieltä opiskellen kuulosti hyvältä vaihtoehdolta. Joten täältä sitä nyt sitten ollaan, enemmän ja vähemmän innostuneena kuin kotoa lähtiessä.
Lauantaina, kolmantena päivänäni Saksan maalla, koulu tarjosi meille aloittaville ekskursiomatkan Garmisch-Partenkircheniin, joka jo itsessään on valtavan kaunis, Saksan mittakaavassa pieni kaupunki. Patikoimme ympäri ämpäri maastossa, ylös ja alas vuoren rinteitä ja ihastelimme upeita Alppeja. Lisäksi kuljimme eräänlaisen kanjonin läpi. Helahoitoa on hirveän vaikea selittää, mutta paikan nimi taisi olla Partnachklamm. Se ei itsessään ole kuitenkaan kansallispuisto tai mikään, mutta upea luontoalue silti. Paikasta löytyy tietoa Googlesta, mutta tässä silti mun otos reissulta:
Lounaan söimme Alppiravintolassa lähes vuoren huipulla. Täytyy sanoa, että oli aikamoiset näkymät ja Wiener Snitzel tosi mehevä. Sen saksalaista makua oon kyllä kaivannu! :p
Takaisin Münchenissä oltiin iltakuuden aikoihin, eli päivä oli hullun pitkä. Onneksi sen vastapainoksi seuraava päivä oli sunnuntai ilman sen kummempia aktiviteetteja. Kiertelin host-pikkusiskon kanssa pyörällä tätä Baldhamin aluetta jossa asun. Tosi nätti pieni kaupunginosa, sopii tämmöselle ”maalaistytölle”. ;p Iltapäivän me vietettiin host-äitin parhaan ystävättären luona tuossa ihan 300 metrin päässä. Juotiin olutta ja kahvia – oikein leppoisa pyhäpäivän vietto tapa! ;]
Eilen mulla oli ensimmäinen kunnon koulupäivä. Tunnit on sijoitettu joko aamu – tai iltapäivään. Lukujärjestys vaihtuu joka viikko oman tason mukaan. Tällä hetkellä oon tasolla A1+ eli lähes nolla viidestä opiskeluvuodesta huolimatta. :D Mulla on kuitenkin hyvä mahdollisuus, jos vain saan kunnon startin, nousta tasolle A2. Opiskelu on kuitenki älyttömän haastavaa. Tänään, toisena koulupäivänä huomasin, että motivaatio, joka mulla oli tätä kurssivarausta tehdessäni, on laskenu jo tosi paljo. On hirmu hankalaa opiskella kieltä kyseisellä kielellä. Kukaan ei ole selittämässä suomeksi, miten asian laita on, vaan yhteinen kieli on loppupeleissä englanti eikä sekään välttämättä auta. Itsensä tuntee välillä tosi surkeaksi, kun ymmärtää kyllä opettajan selittämän asiakokonaisuuden, muttei tajua yksittäisiä sanoja. Ja kun pakko on puhua tai ainakin yrittää puhua saksaa, mutta kun ei ole sanoja, joilla puhua! Tottakai ymmärrän, että alku on aina vaikea kaikella tapaa, mutta ei opiskelun vaikeus alakuloista oloa ainakaan kohenna.
Uusi perhe on kuitenkin aivan ihana! Äiti on todella aurinkoinen ja huomaavainen, hän itse asiassa kutsuu minua sisarekseen, jottei vaikuttaisi itse niin kovin vanhalta. :D Pikkusisko Noelle (perheen kesken Melly) on suloinen ja hirmu fiksu, pieni aikuinen niin kuin mäki aikoinaan. Molemmat tuntuu olevan vilpittömästi innoissaan mun täälä olostani, minkä takia tykkään lujaa olla kotona – mikään ryhmäsielu kun en ole. Talo ja mulle varattu huone ovat tosi viehättäviä myös:
Koti-ikävä on kuitenki välillä lähes sietämätöntä. Täytyy tunnustaa, että oon jo ehtiny ottaa selvää mahdollisista kurssin keskeyttämisehdoista ym. Ei tietenkään pidä hätäillä, alku on aina kankea ja haluan uskoa niin, mutta tällä hetkellä olo ei ole kovin kummoinen. Ehkä tämä ei ookkaan mun juttu? Kaipaan kovasti suomalaista tuttavuutta, mutta lähemmäs kuin vasta Ruotsiin ei olla vielä päästy. Otan nyt kuitenkin viikon, jopa päivän kerrallaan ja tunnustelen miten asian laita on. Pidän itteäni kuitenki jollain tapaa luuserina, jos tuun kesken kaiken kotiin. Vaikka se tekiski olon hirmu paljo paremmaksi. Mutta katsellaan.
