New start

Tiistaina talsin itse asiassa aika innokkaana jälleen kouluun! Ehkä käylähtäminen Suomessa teki tehtävänsä ja kykenen nyt keskittymään paremmin elämiseeni ja olemiseeni täälä, eikä päinvastoin, että joutuisin alituiseen miettimään ja murehtimaan asioita kotona. Vaikka syyllistyn mä kyllä siihenkin. Oon kuitenkin asettanut itelleni ns. välitavoitteita, mikä taas ei tullut mieleenkään pian viisi viikkoa sitten, kun saavuin tänne. Puhkuin silloin niin valtavaa innostusta, joka kuitenkin pian kohtasi vaihto-oppiluuden karun todellisuuden: raa’an koti-ikävän ja ajan, joka tuntui täälä vietettäväksi ihan liian pitkältä sekä asioiden muuttumisen kotopuolessa. Mulle oli moni au pairina ja vaihdossa ollut sanonut ennen mun lähtöäni, että ”älä turhaa kotia murehdi, täälä kaikki pysyy ennallaan”. Mutta ei se niin aina mene, riippuu varmaan tapauksesta. :p Oon kuitenkin nyt tajunnu, että ei mun täälä kärsiä tarvi! Vaikka odotan kovaa kotiin ’pääsyä’, en halua sen kustannuksella pilata tätä mahdollisuutta, jonka oon saanu. Mun suurin motiivini juuri täälä oloon on tämän pirhanan kielen opettelu! :D Ja sen tavoitteen aion toteuttaa parhaani mukaan ja samalla yrittää ottaa ajasta irti sen, minkä tunnen itelleni tarpeelliseksi. Välitavoitteet toiseen maaliin eli kotiin ’pääsemiseen’ (haluan käyttää jatkuvasti noita hipsuja, koska yksistään ilmaistuna pääseminen kuulostaa niin kovin dramaattiselta – ei tämä kuitenkaan niin kamalaa ole. :p) jäsentään kuitenkin tätä vielä jäljellä olevaa aikaa, jota ei sitäkään enää ole kuin parisen kuukautta. Mun ensimmäinen tavoitteeni saapuu jo huomenna, kun äiti lentää tänne tämän Münchenerin vieraaksi muutaman päivän ajaksi! :]

Yleisen paremman fiiliksen lisäksi tunnen valtavaa innostusta tekemiäni päätöksiä kohtaan koskien mua itteeni! :] Oon jollain tapaa jopa kiitollinen kaikesta, mitä mulle tapahtu ja mitä mä kohtasin menneen viikonlopun aikana. Ne herätti mut niin monella tapaa ja oon kiitollinen siitä, että sen johdosta mulle on avautunu valtava mahdollisuus omana ittenäni muuttua, parantua ja kasvaa. Haluan ottaa sen mahdollisuuden ja ennen kaikkea haasteen vastaan. Oon oudolla tapaa helpottunutki, että jouduin kohtaamaan kaikki ne lukuisat tunteet ja sain tehdä sen kotona ja että opin jotenki niiden kautta myös ymmärtään itteeni paremmin. Oon hirvittävän toiveikas tulevan ajan suhteen, jonka vietän täälä. Haluan sen olevan ulkoisesti mahtava kokemus, mutta myös sisäisesti. Oon jo loppusuoralla yhden mukaan ottamani kirjan kanssa, joka itse asiassa oli läksiäislahja mulle ennen tänne starttaamistani (Tommy Hellsten – Virtahepo olohuoneessa) ja posti tuo Suomesta pian lisää viitoittavia opuksia. Seuraavana listalla häämöttää Paulo Coelhon Alkemisti. Haluan jatkossa jakaa myös teidän kanssa näiden kirjailijoiden ja muiden viisaiden ihmisten ajatuksia ihmisyydestä ja elämästä. Oon päässy tässä hommassa jo hyvään alkuun Facebookin kautta, mutta nyt haluan laajentaa reviiriäni myös tänne blogiin. Toisin sanoen voitte todeta, että Viivistä on tullu täysi hihhuli! :DD No ei.. älkää ajatelko niin. Mä olen vain kertakaikkisen kyllästyny omaan itteeni ja heti tämän ”matkani paremmaksi ihmiseksi” alussa oon löytäny oman pienen filosofini, josta nyt joudutte kärsimään. :p

Mutta oon mä muutakin tehnyt kuin parantanut maailman lisäksi itteäni. Tiistaina käväisin norjalaisen luokkakaverini Pederin ja italialaisen Valentinan kanssa syömässä siinä erittäin halvassa, mutta myös hyvässä italialaisessa ravintolassa koulu lähellä. Peder ahmi valtavan Lasagnen ja mä söin vähä ehkä liian tomaattisen tonnikalapastan kadehtien samalla Valentinaa, joka viisaasti valitsi saman äyriäislinguinen kuin minä ensimmäisellä kertaa. Ehdin oman pastani kyseenalaisuuden innoittamana jo valita annoksen tulevallekin lounaskerralle: mustekalatagliatelle! Valitettavasti kaikilla oli niin älytön nälkä (kuten viime kerrallakin kyseisessä paikassa), ettei annoksien kuvaamiselle paljon jäänyt aikaa. Koitan ensi kerralla napata edes kuvan itse ravintolasta. :]

Tänään torstaina sushittelin jälleen Jamesin kanssa koulun lähellä olevassa ravintolassa. Tällä kertaa en tilannu listalta, vaan rohkenin Jamesin seurana ottaa all you can eat -vaihtoehdon todella vain 10 euron hintaan!! Ja tulihan siinä sitten syötyä, vaikka juuri aamulla olin itteäni vannottanu palaamaan taas ruotuun tässä syömistouhussa. :D Mutta sushi on aina sushia. <3 Ja sitä on tiedossa lisää nyt tulevana viikonloppuna, kun äiti on myös pyytänyt mua viemään meidät täälä sushille. Aber keine Probleme! 

ja tarjoilija oli suurimman osan jo vienyt poiskin.. ;p

Mulla oli tälle päivää suunnitelmana ottaa metro Olympia puistoa lähellä olevaan ostoskeskukseen ja sushin jälkeen sain Jamesin seuraksi. Molemmat oltiin vailla uutta takkia – James löysi etsimänsä, minä vain kaikkea muuta ;> Näin nimittäin tänä aamuna metrossa eräällä naisella niin kuin viittamaisen villakangastakin, johon ihastuin. Ja tietysti silloin, kun yrittää jotain tiettyä etsiä, ei löydä sitä millään. Mutta ilahdutin itseäni sitten parilla upealla Mexxin paidalla. :]

Täälä rupeaa illat olemaan kans jo tosi pimeitä niin ettei paljo huvita lenkille lähteä. Täytyykin siis ottaa nyt kunnolla asiaksi sen kuntosalikortin hankkiminen! ;] Kaikin puolin tästä postauksesta näytti muodostuvan hilpeämpi kuin silloinen Suomessa kirjoitettu. Ja niinhän mä vähä toivoinkin. Seuraavan kerran kuulette varmasti mun ja äidin seikkailuista täälä Baijerin maakunnassa. Bis später siis jälleen!

Vapaudella ei ole arvoa, jos ei ole vapautta tehdä virheitä.

-Gandhi

Home sweet home

On ollut ihanaa olla kotona – ehkä jopa liianki ihanaa! Jopa satunnaisista itkuista ja hampaiden kiristyksistä huolimatta. (joista riittää avautuminen ainoastaan asianosaisten kanssa) :] Toivon, että kotona oleminen, tuttujen ihmisten näkeminen ja tavallinen tekeminen helpottaisi mun oloa ja koti-ikävääni, kun palaan Müncheniin, eikä tekisi juuri päinvastoin. Sitä nimittäin pelkään. Mutta onneksi vuorostaan äitin kaupunkiloma mun työnä pökää jo seuraavaksi viikonlopuksi ja saan silloin sitten aitona Münchenerinä näyttää paikkoja ja ”hoodeja” joilla tapaan talsia. ;p

Pienimuotoinen alakuloisuus kuitenkin jaksaa nostaa päätään ja vie valtavasti energiaa yrittää saada se taltutettua. Ihmettelen muiden kohteeni vaihtareiden intoa ja hyvää mieltä. Olenko minä tosiaan ainokainen, joka rypee näin syvällä kodin ja muun kaipuussa? Vai olenko minä vain se kertakaikkisen rehellinen myöntäessäni pahan oloni? Münchenin lentokentällä kun odottelin, sydämessä suorastaa läikähti, kun ohitse viiletti pukumies ja huikkaisi takana tulevalle jotain suomeksi. Siitä mulle johtunut tunne oli pelkkää iloa ja onnea. Vaikka päivittäin käytän omaa kieltäni; puhun suomea, kun soittelen tänne kotiin, kirjottelen blogia ym. on ihminen kuitenkin sen verran hassu olento, määritellessään itseään niin paljon ympäristönsä kautta, että yksilönä toisessa maassa, vieraassa perheessä ja kansainvälisessä luokassa, tunnen tarvitsevani suurinta vertaisryhmääni – suomalaisia. Oon yrittäny haastatella tuttuja vaihdossa olleita ja he niin ovat vakuuttaneet, että ikävä menee ohi ja paskoistakin hetkistä huolimatta kokemuksesta muodostuu aivan mahtava. Ehkä mulla sitten vain on asenneongelma. :D Tai sitten tämä kaikki on osa sitä suurta suunnitelmaa, että fiksun ja filmaattisen, mutta kuitenkin vielä niin nuoren naisenkin on kasvettava ja etenkin itsenäistyttävä. En missään vaiheessa kuvitellut, että tämä viattomalta vaikuttanut kokemus Saksassa kieltä opiskellen ravistelisi mua näin valtavasti. Oon kuluneen viikonlopun aikana täälä kotona kohdannu oman itteni monta kertaa aika syvällisesti ja tajunnu, etten sittenkään oikein tunne sitä ihmistä, joka mua katsoo takaisin peilistä. Se on luonnollisesti tosi järkyttävää, mutta kun jatkaa peilikuvansa tuijottamista silmiin, tajuaa, että se on aivan valtavan suuri mahdollisuus. Tämän viikonlopun kotona tutuissa ympyröissä piti olla mulle rentouttava ja akkuja lataava kokemus, mutta se oli itse asiassa ihan kaikkea muuta! :D Mä olen kohdannu omat paskat puoleni, omat virheeni ja piirteet, jotka kuvittelin tuntevani, mutta joista erehdyin. Henkisesti helvetin raskasta, mutta antoisaa! Lähdenkin tällä kertaa toiseen kotiini Müncheniin ihan eri mielellä ja kera muutaman oikein herättelevän kirjan. Tällä kertaa mä tiedä mikä sielä mua odottaa - mun ei tarvi sitä jännittää. Mutta jännitän sitä, miten mun oivallukseni täälä vaikuttavaa olemiseen sielä ja miten ne vaikuttaa tarttumiseen siihen toiseen elämään, jota mulle sielä tarjotaan. Aion tällä lähtökerralla tehdä asioita sielä toisin ja lisäksi ottaa myös sen vasemmankin jalan, joka mulla on koko ajan ollut lentokoneessa jo menossa kotiin, Saksan kamaralle. :]

Toivottavasti kuitenkin seuraava postaus, joka tulee sitten jälleen Saksan maalta, muodostuisi edes hieman hilpeämmäksi kuin tämä. :D Tällä hetkellä vain poden jonkinlaista angstiflunssaa (sekä suomalaisessa merkityksessä alakuloisuus, että saksalaisessa merkityksessä pelko), josta yritän parhaani mukaan pikku hiljaa parantua, löytää ensinnäkin itteni ja sen jälkeen ehkä tutut tai uudet tunteet ja voimavarat ja ottaa kiinni toisesta elämästäni Itämeren toisella puolella. Tänne kylmään Pohjolaan palaan kuitenkin pian taas visiitille; todennäköisesti 4-5 viikon kuluttua. Joten Bis später siis! ;]

Energie suchen

Kotona viikonloput on aina vähä niin kuin olemista, pientä touhailua tai/ja sitten baareilua varten. Täälä ne tuntuu olevan pääasiassa kävelyä varten. :D Perjantaina porukkaa oli kyllä menossa Münchenin yöhön, mullakin oli vielä koulussa kova fiilis lähteä mukaan, mutta ”kotiin” kun pääsin väsy ja oikean kodin ikävä saivat jälleen vallan. Tiedän, että olisi juuri sen takia ollut oikein terapeuttista lähteä ulos tuulettumaan ja siksi mua hieman kaduttaakin, mutta turha antaa asian kaivella - mulla on täälä vielä rutkasti aikaa lähteä sinne sun tänne! Ja tarinoista päätellen meno oli ollut aika raakaa, joten siitä näkökulmasta oon kyllä kiitollinen etten menny. :D

Lauantaina heräsin taas yllättävän aikasin. Mun unirytmi tuntuu olevan täälä ihan kummallinen. Heräilen, enkä saa unta, vaikka silmiä painaa. Kenties nämäkin on joitain sopeutumisvaiheen sivuvaikutuksia. Ja mitä, kun huone eikä sänky eikä tyynykään ole oma! :D Olin kuitenkin perjantaina ollut puheissa erään hollantilaisen pojan kanssa, että hänellä olisi tarvetta shoppailla ja olimme alustavasti jo jtn. sopineetkin. Hyppäsin kuitenkin aamuvirkkuna jo 11.00 maissa S-Bahniin ja karautin sillä läheiselle ostarille. Loppujen lopuksi se ei ollutkaan kummoinen, aiempi nopea käylähdys oli jättänyt liikaa aukkoja ja liiaksi tilaa mielenkiinnolle kasvaa. Mutta hieman alamaissa ollessa eikä mikään piristä paremmin kuin alusvaatteiden ostaminen! Ja sitä teesiä toteutin oikein mallikkaasti. ;] Täälä Münchenissä on harrastetaan myös paljon erilaisia hedelmäcocktaileja ja niihin erikoistuneita ns. baareja on tosi paljon. Ostin menneelläkin viikolla kiivi-mansikkasmoothien metroasemalta ja join sen matkalla kouluun. Saman tyyppisen pirtelön nautiskelin myös ostarilla. Iltapäivän puolella suuntasin keskustaan hollantilaisen pojan shoppailuseuraksi. Loppujen lopuksi emme ostaneet enää mitään, mutta oli kivaa kierrellä kaupoissa, katsella kaupunkia ja ihmisiä. Erään luksusliikkeiden täyttämän kadun varrelta löytyi myöskin lasten paratiisi. Valtava tila oli täynnä leluja, legoja, Barbeja ja muun muassa pienoismalleja. Myös tällaisia upeita pehmoeläimiä myyvä erikoisliike oli mukana (kuva valitettavasti on aivan surkea..):

Lauantaina oli sovitusti myös mun kokkausvuoro. Loihdin aineksista paistettu riisiä kera kanan ja vihannesten, muttei siitä ihan niin hyvää tullut kun kodin liedellä. Eikä perhekään ihan innolla syönyt. :D Ajattelin hyvittää sen ja samalla osoittaa taitoni keittiössä leipomalla huomenna tiistaina mutakakun! :p Mulla oli kyllä ajatuksena leipoa se jo sunnuntaina, mutta en ollutkaan muistanut käskeä host-äitiä tuomaan jäätelöä ja intaannuimme muutenkin host-siskoni kanssa leipomaan sittenkin pikkuleipiä. Sunnuntaiaamupäivästä matkustin jälleen S-Bahnilla keskustaan jatkamaan tutkimusretkeäni äitin saapumista varten. Mutta mulla ei oikein ollutkaan intoa – ich hatte keine Lust. Joten suuntasin kulkuni vain vakkarikahvilaani koulun alueella, Vanilla Loungeen ja join kuuman kaakaon, luin kirjaa ja bongailin mielenkiintoisia ihmisiä. 

Illalla yritin sitten tosissani taas vähän opiskella, kääntää kappaleita ja päntätä sanoja. Mutta kyllä mun saksani koko ajan parantuu ja kynnys avata oma suu madaltuu. Se tuntuu mahtavalta!

Taistellakseni koti-ikävää ja sitä aiheuttavia asioita vastaan varasin lennon torstai-illaksi ja tulen hieman päivittämään Kjoen tapahtumia viikonlopun ajaksi. Se huojentaa mua ja oon tosi onnellinen tästä mahdollisuudesta. Jos heittäydytään keittiöpsykologisiksi, oon huomannu täälä, että vaikka oon aina ollu se aikuinen, kanaemo ja kypsä yksilö, oon kuitenkin vielä aika pieni tyttö ja tämmönen riuhtaisu normaalista arjesta ja elämästä, johon on tottunu, ravistelee aika kovasti. Mutta kai se on sitä kasvamista? Enkä myöskää ole niin voimakas persoona, mitä oon kuvitellu. Tottahan mä aina pärjään, siitä ei ole kyse! Vaan kyse on siitä henkisestä työstä, joka pärjäämisen eteen on tehtävä. Mutta torstaiyöstä maanantai-iltapäivään pääsen myös välillä oikeaan kotiin lataamaan akkuja. <3

Weiter und weiter

Taas yksi kouluviikko on pian päätöksessään. Aika kuluu loppujen lopuksi hirmu nopeeta ja viikot vain suhahtaa ohi. Kyllä musta tuntuu, että mä kuitenkin myös edistyn – ainakin tuntuu. :D Enää kaks kuukautta ja 6 päivää, eli 9 viikkoa ja 4 päivää, eli yhteensä 66 päivää kun oon jo kotona! :o Ei todellakaan saisi laskea, mutta koti-ikävä on jälleen viime päivinä vaivannut oikein kunnolla. Riesahan se on, mutta itselleen ja tunteilleen kun ei mitään voi. Silloin täytyy itkeä kun itkettää ja nauraa kun naurattaa. :]

Sunnuntaina tein tutkimusmatkan keskustaan. Kävelin yhteensä 3 tuntia, kilometrimääriä en osaa sanoa, mutta todellakin kävelin sunnuntaina kaikki ne matkat, jotka paikalliset kulkevat aina metrolla. Katsastin tärkeimmät platzit (pari merkittävää jäi vielä tulevalle viikonlopulle) ja etsiskelin mukavia pieniä kahviloita ja muita aarremaisia insidepaikkoja ja -juttuja. Äiti nimittäin varmisti viimein päivämäärät, kun saapuu tänne ja mun oltava valmis müncheniläinen silloin eli jo 28. – 31.10.! Tulin tutkimusmatkallani siihen tulokseen, että Schwabing, jossa EF koulukin sijaitsee on ehdottomasti Münchenin kaunein alue. Kävin koulun lähellä kahvilla mukavanoloisessa jazz-kahvilassa sekä kiinalaisessa, mitta ruoka sielä ei ollut kummoista. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää ellei kokeile. Luultavasti siis vien äitin ennemmin syömään sushia siihen myös koulun lähellä olevaan paikkaan. Annos oli nimittäin sen verran herkullinen ja silloin voin myös napata siitä kuvan tänne teille! :]

Keskustassa oli itse asiassa meneillään kokomaraton! Tiet olivat siksi osin suljettuja, mutta oli oikeastaan tosi hauska kulkea kävellen juoksijoiden rinnalla ja nautiskella suuren urheilutapahtuman tunnelmasta ja musiikista ja liikkeellä olevista ihmisistä. Nappasin kännykällä muutaman kuvan, siksi eivät ole kovin kummoisen laatuisia:

kuva Max-Joseph Platzilta, jossa sijaitsevat Oopperatalo ja Kansallisteatteri Odeonplatzille päin

Odeonplatz

Seikkaillessani törmäsin myös tähän pysäköityyn täysin pinkkiin Volkswagen Poloon. Aika vekkuli näky, täytyy myöntää. :D

Kulunut viikko on mennyt tosi arkisesti ja kovaa koti-ikävää potien. Päivät on koulussa välillä pitkiä ja kotiin tullessa ei oikein huvita mikään – ainakaan antautua intensiiviseen keskusteluun saksaksi. :D Tänään kävin jälleen amerikkalaisen Jamesin kanssa syömässä eräässä italialaisessa ravintolassa, josta hän oli joltain opettajalta kuullut. Paikka olikin tosi suosittu etenkin opiskelijoiden keskuudessa ja ravintola oli aikasta täynnä. Ruoka tuli kuitenki tosi nopeesti ja annokset oli aivan valtavia – ja vielä ihan hyvään hintaankin! James otti alkuun tomaatti-basilika-mozzarella salaatin, jolle itse asiassa on italiaksi hieno nimi Insalata Caprese. Siitä nappasin kuvan, oli sen verran silmääkin hivelevä annos. Maistelin siitä myös oman osani ennen kuin pääruokani tuli. Se oli ikään kuin valtavan kokoisia pinaattiravioleja kerma kastikkeessa ja myös sille oli hieno italialainen nimi, jota en millään muista. Valitettavasti paikan pisteitä kuitenkin laski se, että he raiskasivat viinilasilliset, jotka tilasimme tarjoilemalla ne tavallisista maitolaseista!! Olimme hieman tyrmistyneitä, mutta palautelaatikkoa ei näkynyt mailla halmeilla. :D On kuitenkin valtavan mukava, että olen löytänyt tyypin, joka tuntuu jakavan oman valtavan kiinnostukseni ruokaa ja kulinarismia kohtaan. :]

Pankkitilin asiani kanssa tulin loppujen lopuksi siihen tulokseen, että se on turha näin suhteellisen lyhyelle ajalle ja koska opiskelijatiliä ei ole mahdollista pitää lähtiessäni täältä pois. Deutsche Bankin tarjous ei siis ihan vastannut toiveitani, joten tyydyn maksamaan muutaman hassun euron nostaessani satunnaisesti käteistä. Kyllä tämän asian kanssa pärjätään. :p Nyt olen ottanut päämääräkseni haeskella hyvän kuntosalin ja ostaa muutaman kerran kortin. Lisäksi olen päättänyt ottaa lentopalloasian oikein kunnolla työn alle, kun tuntuu, ettei se etene mihinkään suuntaan koulun, eikä host-veljeni kautta. Tuleva viikonloppu näyttää avoimelta, joten saatan intaantua ottamaan S-Bahnin sinne läheiseen ostariin! ;] Bis später!

Der Herbst

Syksy on nyt saapunu myös tänne. Torstai ei vielä ollut niin kylmä päivä, mutta antoi jo merkkejä tulevasta. Koulun jälkeen torstaina (aamupäivätunnit) söin jälleen sushia. Hain take-away pakkauksen koulua lähellä olevasta Karstadtin ostoskeskuksesta, saksalaisten Stockmannista kuten sanon – herkkuosasto on nimittäin yhtä upeaa luokkaa kuin Stockalla. Olihan mieliteko tyydytettävä, joten pistelin 8 palaa hapinesta menemään. Äiti huolehtii kotona, etten syö itteäni pihalle sushista, jotta vien häntäkin sitten nigirien ääreen, kun tänne tulee. Ja tuleekin nyt sitten varmasti ens kuun loppupuolella! :] Onneks mulla on vielä aikaa laatia tiivis matkaohjelma viikonlopun ajalle ja mahduttaa ainakin kaikki tärkeimmät kohteet mukaan.

Torstaina illalla suuntasin oikeasti ulos! :D Oli meksikolaisen koulukaverini 20-vuotissynttärit ja vaikuttaa siltä, että syntymäpäivä on Meksikossa tosi tärkeä juttu - paljon merkittävämpi kuin meillä Suomessa. Lähdimme siis isolla porukalla mulle tuttujen ja tuntemattomienkin opiskelijoiden kanssa lähellä koulua sijaitsevalle ns. baarikadulle ja suuntasimme espanjalaisen nimen omaavaan paikkaan, jota en kerta kaikkiaan muista. Mikä taas ei johdu valkoviinistä, jota sielä lipitin! :D Tuntui mahtavalta lähteä vähä tuulettumaan ja tavata paljon ihan uusiakin kasvoja koulusta. En kuitenkaan yömyöhään viipynyt, perjantaina oli kuitenkin koulupäivä (vaikkakin iltapäivätunnit). Junamatka kotiin kestää kuitenkin aina sen 40 – 45 minuuttia, joten se on hyvä ottaa huomioon, kun seikkailee isolla kirkolla. Aiva hauskaa kuitenkin oli, vaikka kielimuuri tuntuu iltaisin tulevan vastaan: koulussa on niin paljo opiskelijoita, jotka puhuvat espanjaa ja niin paljo opiskelijoita, jotka puhuvat ranskaa, että heidän päästessään vauhtiin, jäävät pienet Skandit hieman väliinputoajiksi. :p Mutta onneksi me voidaan silloin vaihtaa ruotsiin niin, että ymmärretään kaikki kolme maata toisiamme. Suomea kun ei luonnollisesti ymmärrä kukaan. :D

Vaikkakin olen ollut tosi yllättyny huomiosta, jota suomalaisuuteni ja Suomi on saanut! Monet ovat maininneet olevansa yhtä mieltä siitä, että Suomessa on loistava koulujärjestelmä. Moni opiskelija ison rapakonkin takaa on osannut nimetä monia heavy bändejä kotomaalta ja Muumit ovat älyttömän suuressa huudossa! :D Puhuttaessa Suomen brändistä ja brändäyksestä oon sitä mieltä, että heavy musiikin leimasta Suomi ei pääse mihinkään. Eikä mun mielestä pidä päästäkään. Se on itse asiassa aika siisti juttu! Perheeni ei kuitenkaan Muumeista tiedä mitään, mikä oli aika ihme juttu, sillä meinasin slaagin saada yks aamu, kun asettelin murokippoani astianpesukoneeseen. Ette ikinä arvaa mikä sielä yläkannella nökötti. Arabian Muumimamma! Ja kun otin asian host-äitini kanssa puheeksi, hän näytti, että heillä on myös Niiskuneiti ja Muikkunen. Ja ovat silti ulalla koko teemasta! Joku hänen ystävättärensä oli vain joskus tuonut ne heille lahjaksi ja host-äiti oli sietä mieltä, että ne ovat todella näppärän kokoisia teen juomiseen. Go Arabia! ;>

Perjantaina kylmenikin sitten oikein kunnolla. Poljin Baldhamin pysäkille ja olin jäätyä, joten nousinkin Marienplatzin asemalla päivänvaloon ja marssin H&M:n ostamaan hanskat. Sen jälkeen setvin raivoon saakka puhelin- ja nettijuttujani O2:n myymälässä. Ne kuitenkin saatiin kuntoon, thank God. Täytyy myöntää, että ehkä asialla oli ollu hieman tyhmä ja tietämätön suomalaisummikko. :pp Myös pankkitilihommassa päästiin eteenpäin ja mulla on ens viikon tiistaille varattuna aika Deutsche Bankiin Münchner Freiheitilla. :]

Eilen lauantaina olin mukana koulun reissulla Salzburgissa. Koulu järjestää mahottomasti ohjelmaa, lähes joka päivä jotain pientä ja lauantaisin yleensä isomman kokopäiväreissun jonnekin päin maailmaa. Valitettavasti sää ei suosinut yhtää, oli kylmä ja satoi. Pienet meksikolaiset ja muut etelänoliot jäätyivät oikein kunnolla. Talvipakkasia siis vain odotellessa.. ;D

Salzburg vaikutti kuitenkin aivan älyttömän kauniilta kaupungilta! Edes päivän harmaus ei peittänyt sitä alleen, vaikkakin varmasti hienona kesäpäivänä olisi se vielä esiintynyt enemmän edukseen. Kuljimme ens alkuun Mirabellin palatsin editse ja sitä ympäröivän puiston läpi. Arkkipiispa Wolf Dietrich von Raitenau rakennutti sen vuonna 1606 salaiselle rakastetulleen, koska luonnollisestikaan piispat eivät saaneet avioitua. Yhdessä he saivat kuitenkin 15 lasta. :D Nykyään palatsi on mahdollista vuokrata mm. hääpaikaksi.

Ylitimme Salzach joen ja ihastelimme kaupunkia sen rannoilla. Siltaan oli monin paikoin kiinnitetty munalukkoja. Osaan oli kirjailtu rakastavaisten nimet, osa tehty muuten erityisesti erottumaan massasta. Pariskunnat lyövät lukon siltaan ja heittävät avaimen jokeen ja lupaavat olla yhdessä ikuisesti (ainakin toivovat sitä. :p)

 

Salzburg on tunnettu mm. siitä, että se on Mozartin synnyinkaupunki. Hänen synnyinkotinsa olikin oikein kunnolla tehty havaittavaksi! :D Emme kuitenkaan kiertäneet rakennuksessa toimivaa museota, muut opiskelijat moittivat sitä turhan kalliiksi (7 euroa). No, onpa jälleen syy mennä uudelleen myös Salzburgiin! :p

shopping katu Vanhassa kaupungissa

Kiersimme totta kai myös Salzburgin symbolin Festung Hohensalzburgin keskiaikaisen linnoituksen. Kierros oli sinällään mielenkiintonen, koska kaikille jaettiin puhelimen oloinen laite, josta opastuksen sai kuunnella ja kelailla ja pysäytellä miten halusi. Kätevää ja teki hommasta mielenkiintoisen. Kierros itsessään vain oli kovin lyhyt, eikä linnaa juurikaan päässyt näkemään. Itse matkustaminen korkealle Festungbergin kukkulalle ja sieltä alas oli kyllä sitten oma lukunsa. :D Junan vaunu, joka ensalkuun vaikutti huvipuiston laitteelta, vei turistit ylös ja alas rinnettä. Toinen vaihtoehto olisi luonnollisesti ollut kipuaminen. Sen työläyden vuoksi voitin pelkoni, astuin vaunuun, vedin hupun päähän, kuristin vaunun tukitangon ja selvisin perille – kumminkin päin! :> Hyvä minä!! Lisäksi kierroksen aikana linnassa olin niin keskittynyt kuuntelemaan informaatiota laitteestani, että vain kipusin ja kipusin sen ohjeistamana ylemmäs linnan torniin ja lopulta löysin itseni sen huipulta näköalapaikalta korkeimmalta kohtaa koko Salzburgia. Hieman polvissa tunnahti, kun katselin seinän viereltä yli kaupungin. Kelasin kyseisen opastuksen ja siirryin pikimmiten infoon jo laskeuduttaessa tornista alas. :p

kultainen pallo ja miesfiguuri sen päällä olivat osa jotain taideprojektia Salzburgissa menneenä kesänä

Nähtävyyksien jälkeen, saimme pari viimeistä tuntia ennen junan lähtöä vapaata aikaa. Koska satoin jatkuvasti ja oli helvetin kylmä, kahvit ja kaakaot tekivät terää. Odotettavasta kalleudesta huolimatta, menimme Mozartin nimikko kahvilaan ja minä nautiskelin Apfelstrudelin ja Irish Coffeen! ;]

Junamatka ei loppujen lopuksi ollut kuin vajaa pari tuntia, joten kotona olin illalla puoli kahdeksan maissa kera ajatuksen, että Salzburgiin on päästävä toistekin! :]

Gut, besser, am besten

Täälä kirjoittelee tänään luokkansa priimusoppilas! Ottaen kuitenkin huomioon, että luokka-aste on valitettavasti koulun kastijärjestelmässä kaikkein alhaisin. :DD Mutta silti! Ensimmäisenä koulupäivänä saapumisen jälkeen, kaikki uudet opiskelijat tekivät testin, jonka perusteella heidät jaettiin leveleihin ja sitä kautta olemassa oleviin luokkiin. Koska saksatietämykseni ei kuitenkaan aivan, aivan nolla ollut, sijoitettiin mut jo aika pitkään A1-tasolla opiskelleeseen luokkaan. Eilen teimmekin siis luokassa jälleen kokeen siirtymisestä A2-tasolle ja I made it: 70/100! :] Opettaja yritti latistaa, että vaikka olinki luokan paras ei se silti tarkota, että tulos oisi tosi hyvä. Mutta mä oon silti tosi ilonen ja jollain tapaa huojentunutki. Ja mun mielestä 70 % on aika hyvin! Asetinki itelleni nyt tavoitteeksi, että ennen lähtöäni täältä, oisin ainakin B1-tasolla, jollen jopa B2. Tasot kulkevat järjestäin A1 > A2 > B1 > B2 > C1 > C2 ja on arvioitu, että yhden levein suorittamiseen kuluu aikaa keskimäärin 2 kuukautta – toki riippuen oppilaan omasta motivaatiosta ja halusta. Joten ainakin B1 tuntuu realistiselta saavutettavalta jouluun mennessä. :]

Ostin kuin ostinkin myös oman Dirndlin! :> Lähdin oikeastaan vain ihan mielenkiinnosta katselemaan Marienplatzin ostoskadulle Dirndlejä ja niiden hintoja. Kuten aiemmin kirjotin, ne on tällä hetkellä aika paljo edullisempia Oktoberfestien jälkimainingeista johtuen. Törmäsin C&A:n liikkeeseen, jolla on ollut koko Wiesnien ajan myynnissä oma mallistonsa perinteisistä kansallisasuista. Otin muutaman 25 % alennuksessa olevan mekon sovitettavaksi, todellakin vain sovitettavaksi ja napsin pukukopissa kuvia muistoksi. En todellakaan aikonut ostaa pukua, koska alennuksista huolimatta ne olivat kuitenkin aika hinnoissaan. Mutta kun olin palauttamassa mekkoa paikoilleen, mulle tuli tosi haiku mieli. Se oli hirmusen sievä ja sopi mulle hyvin. Otin puhelimen kauniiseen käteen, soitin äitille ja esitin asiani. Oltiin loppujen lopuksi yhdessä sitä mieltä, että täytyyhän mulla Dirndl olla – kunnon souvenier Baijerista! :]

Eilen kävin myös syömässä sushia! Sitä oon odottanu kuin kuuta nousevaa, mutten vain ole vielä muka löytäny sopivaa aikaa hektisen opiskelijaelämäni koukeroista. :p Tosiaan eilen kuitenkin menin koulun alueen S-Bahn asemaa lähellä olevaan sushipaikkaa. Täältä löytyy monesta kulmasta ”all you can eat” -periaatteella toimivia sushiravintoloita ja tämäkin oli sellainen, mutta päädyin kuitenkin valitsemaan listalta. Houkuttelin itseasiassa samaisen amerikkalaisen pojan, joka mulle susitteli läheistä italialaista, kokeilemaan havaitsemaani paikkaa. Otimme loppujen lopuksi yhden suuren tarjottimen kahdelle, koska paikassa ei ollutkaan ihan opiskelijahinnat. Ja voi että kaikki maistui pitkästä aikaa niin hyvältä! Kalavaihtoehtoja on täälä niin paljon runsaammin, koska luonnollisesti saatavuus ja tarjonta ovat hieman erit kuin koto-Suomessa. :p Valitettavasti mulla ei ole annoksesta  kuvaa. Seuraavalla kertaa sitten. :]

Huomenna mulla on jälleen aamutunnit, joten iltapäivä jää vapaaksi tekemiselle. Kuten oon selittäny, tunnit vaihtelee aamu- ja iltapäivien välillä lähes joka päivä. Yksi tunti kestää yhteen soittoon 2 x 45 minuuttia eli päivinä kuten tänään, kun koulu alkaa 12.00 ja päättyy kuudelta ja mä olen kotona 18.30, oon aika väsyny. Huomenna pitäisi saada aikaiseksi mennä pankkiin ja avata tili. Mutta kuten ex-pankkivirkailijana tiedän, sellainen toimenpide ottaa aina oman aikansa. Huomenna täytyy myöskin ottaa puhelin kauniiseen käteen ja soittaa O2:n asiakastukeen. Oon nimittäin seannu prepaid-juttujeni kanssa oikein kunnolla. :D Hommia siis riittää ja vähän sushiakin tekis jälleen mieli. :p Bis später siis!

Päätöksiä, päätöksiä

Teen nyt tänne blogiin teille kaikille niin aktiivisille kuin satunnaisillekin lukijoille virallisen ilmoituksen, että oon ilmoittanut kouluuni, että puolitan kurssiaikani. Eli käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun lähden joululomalla joulukuun 18. aikoihin kotia kohden, lähden täältä Münchenistä lopullisesti. Mutta ei homma oikeasti niin dramaattista ole miltä se kuulostaa. Syynä ei ole koti-ikävä tai mikään muu yhtä turha fiilis. Osaltaan päätökseen vaikutti ehkä se huomio, ettei tällainen kurssimuoto ja tyyli opiskella kansainvälisessä luokassa täysin ventovieraiden ihmisten kanssa ole ehkä kuitenkaan mun juttu. Suurin syy tähän päätökseen on kuitenki kauppakorkeen pääsykokeet. Olin suunnitellu ostavani kirjat joululoman aikana ja lukevani sitten täälä. Luulin tosissani, että se onnistuisi. Oon kuitenkin huomannu, että täälä oleminen on oikeesti todellista opiskelua, eikä mulla jää ylimäärästä aikaa oikeen muutenkaa millekää, saatikka sitte neljälle kauppatieteen kirjalle! Kauppakorkee on kuitenkin mun prioriteetti nro 1 kaikessa, joten tulin siihen tulokseen, että vaikka saatan hieman katua lyhentäessäni aikaani täälä, se on parempi mulle itelleni. En halua ens keväänä antaa kellekkään etulyönti asemaa vaan aion olla ensimmäisten joukos tarttumas kirjoihin ja pänttäämäs niitä. Joulun jälkeen saatan kaivata takasin tänne, ja varmasti kaipaanki, mutta myös tänne pääsee aina takasin, jos ja kun vain sopiva väli elämästä löytyy. Tällä motivaatiolla mikä mulla on, uskon, että kolmessakin kuukaudessa pystyn saavuttaan ihan kunnioitettavan kielitason, ainakin rutkasi paremman kuin mitä mulla on nyt, kun oon vasta saapunut. Ja ihan varmasti taso on sellainen, että siitä on parempi myöhemmin jatkaa, kuin alottaa nollasta. Huomaan nimittäin koko ajan, että puhun ja uskallan puhua enemmän ja enemmän. Ensimmäset päivät istuin vain hiljaa koska en osannut, enkä uskaltanut edes yrittää sanoa mitään saksaksi. Puhuin lähes ainoastaan englantia ja olin välillä aika hukassa, kun ei ollut sanoja ilmaisemaan mitään, mitä päässäni liikkui, saksaksi. Nykyään ymmärrän lähes kaiken, mitä perheeni ja etenkin opettajat selittävät. Avaan myös suuni yhä useammin puhuakseni myös saksaa, vaikka englanti onkin yhä liian helppo tapa ilmaista itseäni. Pitäisi koko ajan ajatella, ettei saa mennä siitä mistä aita on matalin, vaan pitäisi yrittää sanoa saksaksi, mitä tarkoittaa. Mielessäni kyllä tiedä miten ja osaisin asiani ilmasta, mutta kestää vain niin kauan laittaa sanat oikeaan muotoon ja järjestykseen, että muut ovat edenneet keskustelussaan jo niin pitkälle, että sanomani ei ole enää relevanttia. :D Oon kuitenkin erittäin optimistinen saksani suhteen. Ja ehkä sekin, että oloaikana täälä on varmistunut lyhyemmäksi, on helpottanu mun koti-ikävääni. Täytyy myöntää, että alkuperänen 6 kuukautta oli ja on mulle ehkä liian iso pala purtavaksi. En tiedä. Mutta tällaisen päätöksen oon kuitenki tehny. Helpottaa huomattavasti luku-urakkaa. Kykenen ottamaan mahdollisesti vielä lukemista tukevia kursseja avoimesta ja englannin yo-arvosanankin korottaminen onnistuu helpommin, niin ettei tarvi sotkea lentojen kanssa. Ja enköhän mä jotain hommaakin löydä vuoden vaihteen jälkeisiksi kuukausiksi. Valmennuskurssille osallistun myös aivan ehdottomasti. Kuukaudet näyttää siis erittäin selkeiltä mulle itelleni ja sehän on tärkeintä. Otetaan uusi vaihto sitten yliopistoaikana, right? ;>

P.S. Virallisista ilmoituksista puheen ollen unohdin saapumiseni jälkeisessä postauksessa kertoa matkatavaroideni kokonaispainon! Iso ruumaan tarkoitettu laukkuni ei loppujen lopuksi painanut kuin kilon päälle sallittujen rajojen eli 24 kg. Toisen kanssa ei sitten käynytkään niin onnekkaasti: käsimatkatavaraksi tarkoitettu pieni lentolaukku, joka olisi saanut painaa 8 kg, jotta se olisi kelpuutettu matkustamoon, painoikin 17 kg! :DD Onneksi Finnairin lennoilla extrapainomaksut eivät ole kovin päätähuimaavia ja ylimääräisestä ruumaan menevästä laukusta pullitin vain 40 euroa. :]

Die Feiertagen

Eilen sunnuntaina vietin oikein perinteisen sunnuntain: nukuin mahdollisimman pitkään, löhösin sängyllä, datailin.. No, patisti host-äitini mut sentäs lenkille ja käväsin myös jäätelöllä tämän mun pienen asuinalueeni Baldhamin keskustassa, suloisessa jäätelöbaarissa, jonka host-siskoni näytti mulle ensimmäisinä päivinäni täälä:

Myös tänään 3. lokakuuta on koko Saksassa ollut vapaapäivä. Sitä on vietetty Saksojen (onpa hassu taivutusmuoto) yhdistymisen kunniaksi vuonna 1990. Mulle ulkomaalaisena se on tarkoittanut vapaapäivää koulusta, mutta tylsää päivää muuten, kun kaikki paikat ovat kiinni. Kyllä mulla tekemistä oisi koko päiväksi ollut, sillä huomenna teen kokeen tähänastisista opinnoistani ja mulla on sitä kautta hyvä sauma nousta nykyiseltä kielitasoltani seuraavaan ryhmään. Akkusatiivin, datiivin ja huonekalusanaston pänttääminen ei kuitenkaan ihan koko päivän ajaksi kiinnostanut, joten hyppäsin S-Bahniin ja suuntasin pyhäpäiväkävelylle Englischer Garteniin – joka osoittautui aivan valtavaksi paikaksi (Wikipedian mukaan kokoa puistolla on 3,7 km²). :D Käveleskelin varmastikkin aika orvon ja eksyneen näköisenä edes takaisin puiston polkuja ja nurmikenttiä. Aurinko paisto tosi lämpimästi, täälä on tosiaan ihan kesäkelit vielä – tänäänki lähs 25 astetta! Istuskelin välillä penkeillä, katselin ihmisiä ja luin kaikkea muuta kuin saksan kielioppia. :p Ihmisiä oli liikkeellä aika paljo, mitä kun oli vapaapäivä ja sattui vielä niin nätti kelikin. Jotku otti aurinkoa jopa ihan bikinisillään! Mutta host-äiti kertoi eilen, että täälä on ollu tosi kylmä ja sateinen kesä, niin tuntuu et saksalaiset on näistä keleistä menny nyt ihan sekasi. :D

Lopulta kun löysin puiden välistä takasin keskustaan, löysin itteni itse asiassa aika läheltä koulua. Kävin perjantaina erään amerikkalaisen pojan opastamana syömässä aika hyvässä italialaisessa ravintolassa koulun alueella. Söin silloin merenelävä pastan ja join 0,20 litran pikku kannun valkoviiniä. Ette suomalaiset ikinä arvaa, mitä tämä hupi maksoi? 9,95 €!! Me maksetaan sielä 5 miljoonan ihmisen takapajulas kaikesta ihan liikaa! Tänään kuitenki istahdin kyseistä ravintolaa vastapäätä olevan hieman hienommannäköisen ravintelin pöytään, italialainen tosin sekin. Ruoka oli aivan taivaallista ja viinikin parempaa ja ehkä ravintolan sijainti lähempänä Englischer Gartenia nosti pastan, viinin ja veden hinnan 20 euroon. Mutta ei sekään helvetti paljoa ole suomen hintatasoon tottuneelle. Minä jään tänne syömään! :D 

Linguineja, jättikatkarapuja ja pinaattia, nam! (olin kuin japanilainen turisti kuvatessani ruoka-annostakin) :D

Loppuillaksi on luvassa sitten sitä lukemista ja pänttäämistä. Tahdon todella edistyä ja mulla on tosi vahva motivaatio tähän touhuun. En kuiteskaa haluis piiskata itteeni liika, tänne on kuitenki tultu myös näkemään ja kokemaan. En siis ota kokeesta kamalaa stressiä, leveleitä pystyy aina yrittää korottaa. Mutta wish me luck anyway!

Oktoberfest: check

Eilen oli myöskin Oktoberfestien aika – todellakin jo aika, kun Wiesnit (kuten paikalliset niitä kutsuvat) loppuvat huomenna 3. lokakuuta. Menin paikan päälle Gästfamilieni eli äidin ja pikkusiskon kanssa sekä äidin parhaan ystävättären, tämän miehen ja heidän parin ystävänsä kera. Olin todellisen turistin näköinen tässä joukossa, jossa kaikki muut olivat pukeutuneet Lederhoseneihin ja Dirndleihin. Kokeilin kyllä ennen lähtöä host-äitini asua ja vaikka se hieman hassulta näyttääkin, tunsin itseni yllättävän seksikkääksi! :D Hän oli sitä mieltä, että minun pitäisi ostaa myös oma kotiin vietäväksi. We’ll see. Suomessa kun tuo pitoaika ja -paikka ovat hieman rajoittuneemmat, vaikkakin tällä hetkellä Dirndlien hinnat ovat todella edulliset Oktoberfesteistä johtuen. Kuten sanoin, we’ll see. :p

Itse Oktoberfestit eivät mielestäni olleet hääppöiset – muutenkaan, kun en mikään valtava festarikävijä ole. Aivan liian paljon porukkaa, joka oli aivan liian paljon kännissä. Sinällään kuitenkin oli hauska nähdä millaista festitouhu todellisuudessa on. Ja oikealla porukalla meneminen ja hauskan pitäminen voisi ehkä tehdä kokemuksesta erilaisen. Kotoa siis vain jengi kasaan ja menoksi! ;] Hieman hämmästynyt olin myös mahdottomista tivoliaktiviteeteista festialueella. Toki alue oli täynnä suuria, suuria saluunoita pitkine pöytineen ja orkestereineen, mutta lisäksi alue oli kuin Särkänniemi. Kenties se on tie tehdä tapahtumasta koko perheen häppeninki. Joka puolella oli erilaista ihanaa syötävää: Bratwurstien lisäksi suklaalla kuorrutettuja hedelmiä, paahdettuja ja sokeroituja pähkinöitä sekä pipareita. Koristeelliset sydänpiparit suloisin tekstein ovat Oktoberfestien juttu ja pipareita on koristeina ympäri ämpäri kaupunkia eri kaupoissa ja liikkeissä varustettuina yritysten logoillaan ym. 

 

festitunnelmaa O2 liikkeen näyteikkunassa

Mutta olut oli hyvää, en käy kieltämään. Kotona kun en kaljaa koskaan juo, mutta täällä se on niin paljo pehmeempää ja aromikkaampaa. ;] (puhun kuin paraskin olutkriitikko..) Loppujen lopuksi emme kuitenkaan host-perheeni kanssa kauaa viipyneet. Pikkusisko Melly tahtoi luonnollisesti käydä lähes kaikki laitteet läpi ja me äidin kanssa odottelimme ja söimme. :D Kaikki yhdessä uskaltauduimme kuitenkin Linnanmäen Hurjakuru -tyyppiseen ”vesivuoristorataan”. Kotona olimme hyvissä ajoin – luonnollisesti kun matkassa oli lapsia (minä ja Melly. :p) Kenties se Dirndl on ostettava, jotta saa siitäkin syyn tulla tänne takaisin ensi syksynä! :] 

host-äidin ystävätär Christine, hänen ystävänsä, minä und Melly

host-äiti Joanna, minä und Melly <3

Einkaufen

Ajelimme perheen voimin eilen lauantaiaamupäivästä lähellä sijaitsevaan ostariin Riem Arcadeen. Sinne pääsee kätevästi myös S-Bahnilla ja metrolla eli tästedes tietää mistä mut löytää. Jihaa!! :D Aikataulumme oli suht tiukka niin ettei shoppailulle jäänyt tällä ensimmäisellä käyntikerralla paljoakaan aikaa. Mutta parempi näin, jotta mielenkiinto säilyy. Paitsi, että totta kai se säilyy, kyseessä on kuitenki valtava ostari! Itseäkin ihan naurattaa miten onnelliseksi tällainen tieto lähellä sijaitsevasta kunnon shoppailupaikasta voi ihmisen tehdä. :DD Tokihan täälä nyt kauppoja riittää, mutta aina, kun otat suunnaksi keskustan saat tuta tämän kokoisen kaupungin koko väenpaljouden lisänä turistit. Pienen kaupungin ja pienen maan tyttöä pakkaa aina ahdistamaan Marienplatzilla ja Olympiaparkissa. Nopeasta visiitistä huolimatta löytyi onneksi Espritin aleloodasta shortsit. Kelit kun ovat täälä vielä niin kesäiset ja mulla laukussa vain syys- ja talvivaatteita. Lisäksi Mexxin kätköistä tarttui käteen aivan ihana mekkokokonaisuus.

Lounas syötiin kuitenkin liiankin perinteisesti Mäkissä. Onneksi tein torstai-iltana tutkimusretken tähän lähistölle ja ihan tuosta 100 metrin päästä alkaa mahtava metsätaival eripituisin reitein ympäri ämpäri aluetta. Lenkille siis pääsee aina! :] Lentopallo mahdollisuuksista odottelen vielä tietoja. Olen ilmoittanut kouluun kiinnostukseni lenttiksen pelaamista ja mahdollisesti myös koripalloa kohtaan. :D Lisäksi host-äiti kertoi, että paikallisen alueen lentopallojoukkueet ovat todella tasokkaita ja aktiivisia. Hän on itse pelannut koko elämänsä ja myös host-veljeni pelaa. Heidän kauttaan mulla on siis oikein hyvä mahdollisuus päästä kunnon joukkueeseen harjotteleen. :]

Romantik im Gasteig

Nyt soi: Josh Groban – Awake

Eilen perjantaina vietin aivan valtavan upean illan!! Sen johdosta lähes pelkään, että tästä postauksesta muodostuukin - vielä muutaman kuukauden, teini-ikäisen tytön fani-ihkutus. :D Mutta jos ei nyt kuitenkaan. Illasta ikimuistoisen teki Josh Groban, joka vieraili Münchenissä. Viime viikolla nimittäin, kun minä jo hilluin täälä Baijerissa, Josh oli ihka ensimmäistä kertaa koskaan konsertoimassa myös Suomessa. Ettekä voi kuvitella miten maissa olin, kun en päässyt paikalle! Toki jo niihin aikoihin huomasin, että Josh olisi täälä seuraavalla viikolla, mutten tehnyt elettäkään. Joutuisin kuitenkin menemään yksin – kuten meninkin. Mutta kaikki oli silti täydellistä! :] Konsertti oli Philharmonien konserttitalossa Rosenheimerstrassella – paikallisesti kutsuttuna Gasteigilla:

Hieno rakennus sisätilojen puupintoineen, mutta erittäin monimutkainen pienen kaupungin tytölle. :p Koska ostin lipun niin viime tingassa, pullitin siitä aivan liikaa. Mutta paikka 8. rivissä ja loistava näkyvyys, koska seuraavassa rivissä edessäni ei istunut ketään, korvasivat kyllä suuren menetyksen! Vieressäni istuin myös yksinäinen naishenkilö ja mehän tulimme hyvin juttuun – kuitenkin englanniksi, valitettavasti. Hän oli suhteellisen uusin fani, toisin kuin minä, joka olen kuluttanut ensimmäisen levyn täysin loppuun ostettuani sen heti sen ilmestyttyä. :> Josh Groban Fanclub oli organisoinut pienen yllätyksen Joshille. He jakoivat ilmaiseksi valotikkuja ohjeineen yleisöön. Minäkin sain omani ja sali näytti upealta You Are Loved –kappaleen ensimmäisen kertosäkeen aikana:

Mukaan tarttui luonnollisesti myös Tour Book äidin ja mun kokoelmaani eri kultturellitapahtumista, joissa olemme yhdessä tai erikseen olleet. Pääasiallisesti kuitenkin yhdessä. <3

Konsertti itsessään oli tosiaan aivan upea, vaikka upea on Joshkin. ;] Hän on itse asiassa todella hauska ja valtavan karismaattinen esiintyjä. Päällepäin hän toki näyttää hieman ”lapsekkaalta” T-paidassa, bleiserissä ja tennareissa, mutta kun hän istuutuu pianon ääreen ja avaa suunsa niin se on menoa! Eilenkin nyyhkin koko konsertin siihen malliin, että tuntui, etten ollutkaan mennyt paikan päälle täysin yksin vaan nenäliinapakettini kanssa. :D Oli myös todella ilahduttavaa, ettei hän laulanut pelkästään kappaleita uudelta levyltä. Itseasissa hän ei tainnut laulaa yhtäkään kappaletta Straight To You -albumilta. :D Mutta sen sijaan hän lauloi paljon, paljon upeita kappaleita vanhoilta albumeilta, mikä oli hieno juttu. Kerrassaan upea ilta pitkäaikaiselle fanille vihdoin nähdä Josh!