Aufwachen

Lähes 1,5 viikkoa vietettynä jälleen Saksan kamaralla. Lensin takaisin toissa sunnuntaina 8. tammikuuta kolmen viikon loman jälkeen. Täytyy sanoa, että lähtö kotoa tihkaisi, mutta nyt taas tuntuu ihanalta olla vain täällä. En tajunnutkaan miten kovan ikävä mulla oli ollut tätä mun ihanaa saksalaista perhettäni. <3 Kotiutumista varjostin kuitenkin se, että minä kyllä saavuin sunnuntai-illalla, mutta mun laukkupa ei. Vaihto Vaasa-Hki väylältä Münchenin koneeseen oli sille raukalle liian nopea, mutta onneksi se kuitenkin odotti jo seuraavana päivänä täällä, kun tulin koulusta kotiin, niin pääsi kunnolla elämisen alkuun. ;>

Toinen, mitä huomaamattani olin ikävöinyt, on RUOKA. Hieman toki koin hiilihydraattishokin viime viikon aikana, mutta maistuuhan kunnon baijerilaine niin hyvältä! :D Vielä ennen lomaa piipahdin ostoksilla Marienplatzilla ja haluan jakaa teidän kanssa aivan ihanan (lue: rasvaisen) perinneherkun Reiberdatschin, jota kokeilin joulumarkkinoilla.

Kyseessä on siis uppopaistettu perunalätty, joka nautitaan joko omenahillon, valkosipulimajoneesin tai yrttirahkan kanssa. Taikina muistutti ylivatkattua löysää perunamuusia, joka kauhottiin tirisevään öljyyn paistumaan. Aivan käsittämättömän hyvää! :D Lisäksi nautiskelin paahdettuja manteleita vielä päivää ennen lentoa kotiin ehkäistäkseni pahinta ikävää. Lecker! ;]

 

ostoksilta taas tarttu mukaan mm. nämä äitin ja mun väriset joulupallot kotiin viemiseksi. :]

Kotona oleilusta en kuitenkaan aio sen pidemmin kirjottaa. Blogin ideana on kuitenkin kuvata eloa ja oloa täällä Itämeren toisella rannalla. Kolme viikkoa Suomessa kuluivat kuitenkin tosi nopsasti – kaksi Kjoella ja yksi Levillä, missä riitti lunta. Toisin sanoen kelkkailukausi tuli avattua ja rinteetkin testattua.

Koulu alkoi täydellä teholla heti seuraavana päivänä 10. tammikuuta, kun olin saapunut. ”Juhlistimme” sitä kuinkas muutenkaan kuin syömällä Pepenerossa! Uskaltauduin tekemään uuden aluevaltauksen ja kokeilemaan kauan kaihtamaani Gorgonzola-pinaattipastaa, jossa olin ajatellu kyseisen Gorgonzolan olevan turhan voimakas. Valitettavasti en jälleen havainnut ottaa kuvaa, koska täytyy myöntää, että oli liian kova nälkä. :p Eikä pasta loppujen lopuksi ollut kummoista: homejuusto oli liian voimakas, kuten olin epäillytkin. Parempi onni ens kerralla. ;]

Tiistaina vetelin Panemin tomaatti-mozzarella -täysjyväpaninin ja jatkoin baijerilaisella linjalla nautiskellen Berlinerin eli Krapfen, joiksi niitä täällä Etelä-Saksassa kutsutaan. Lukujärjestys on tälle lukukaudelle suunniteltu käänteiseksi eli iltapäivätunnit ovat tiistaisin ja torstaisin. Maanantaisin ja keskiviikkoisin meillä on puolelta päivin hyppytunti, joka mahdollistaa napakan lounastauon. Viime keskiviikkona kävimme siis jälleen Pepenerossa kera uuden italialaistytön, jonka nimi sopivasti on myös Valentina. Päädyin kyseisellä kerralla syömään oikein vähä pitemmän kaavan mukaan, sillä kokeilin viikon lounaslistalta porkkana-appelsiinisosekeittoa alkuun ja sen jälkeen söin lohipastan, joka on aina tosi hyvää. :]
Menneinä päivinä ei siis juurikaan ole muuta tehty kuin syöty! Koulun osalta täytyy sanoa, että se maistuu pitkän loman jälkeen hieman puulta ja etenkin, kun meillä on pääaineiden opettaja vaihtunut, eikä tunneilla sen takia ole enää niin hauskaa. Mutta reippaina tyttönä Valentinan kanssa olemme jo ottaneet asian puheeksi rehtorin kanssa, joten eiköhän asioihin jonkinlaista muutosta saada. :]

Perjantai-iltapäivällä kävin täyttämässä kansalaisvelvollisuuteni Suomen Münchenin konsulaatissa. Täytyy moittia, ettei äänestyspaikalla (joka oli vain pahainen työhuone) ollut edes koppia, mutta moneen kirjekuoreen äänestyslipuke sujahti niin, että jäi kyllä tunne sen olevan aika varmassa tallessa. ;>

Suomen konsulaatti Münchenissä

Lauantaina mulla oli missio löytää synttärilahja mun nyt jo isolle kullalle. Kummitädin lempi pojalla (ja lisäksi sillä ainoalla) nimittäin koitti 5v. syntymäpäivä tänään keskiviikkona ja paketti lähti maanantaina, joten toivotaan sen viimeistään huomenna olevan perillä, sillä täksi päiväksi pelkään, ettei se ihan ehtinyt. Sisältö on luonnollisesti salaisuus, kerta koko lahja ei ole vielä edes sankarille päätynyt. Anyway toimitin missioni Riem Arcadessa ja päädyin jälleen syömään peribaijerilaisen lounaan nimittäin Käsespätzleä. Spätzleä syödään perheessäkin paljo ja se on kyllä vienyt munkin sydämeni ihan täysin. Se on kuin makaronin kokoista tuorepastaa valmistettuna pelkistä munista, vedestä ja vehnäjauhoista. Mutta pannulla voissa paistettuna – ihan pelkästään tai juuston tai hapankaalin kera, se on tosi herkullista. Oon siis kaikella tapaa (tai oikeastaan lähinnä ruuan kautta) sopeuttanut itteäni taas elämänmenoon tällä kohtaa maapalloa. 

Käsespätzle mit der Zwibeln

Verttulin lahjan lisäksi mukaan tarttui Mangon alesta aika löytöfarkut – 14 eurolla! Vaikka koko ei ihan oikea ollukaan, ei kinnaa kuin nätisti sanottuna kriittisistä paikoista ja eikö ne yleensä ole ne tärkeimmät paikat mistä pitääkin kinnata? :p

Oon intaantunu täällä katteleen paljo leffoja, kun löysin oivallisen ilmaissivun täynnä vanhoja ja aika uusiakin pätkiä. Siitä syystä sunnuntaikin vierähti mukavasti lenkkeillen ja pari ok elokuvaa seurana. Lunta tänne ei pysyvästi ole saatu. Alpeilla kuulemma on ennätysmäärä lunta ja tännekin sitä aina hurja määrä sataa, mutta sulaa sitten lähes saman tien pois. En mä valita, mutta oishan se kiva edes muutama sentti saada tuon virheen peitoksi.

Kuluvan viikon aloitti jälleen lounas Pepenerossa. Kuten mä oon itelleni luvannu, syön vielä täällä ollessani koko ravintolan menun läpi. Tällä kertaa oli vuorossa kanapasta, joka osoittautuikin oikein hyväksi. Tämän päiväsellä lounaalla nautiskelin jälleen uuden aluevaltauksen nimittäin pastan kera rucolan ja Ricotta juuston, mikä olikin tosi hyvä valinta. Nam!

Peder söi kuuluisan Lasagnen ja ette ikinä arvaa – mä ihan oikeesti havahduin nappaamaan siitä kuvan! Eli Ladies and Gentlemen / meine Damen und Herren, hier ist DIE Lasagne:

Mun mielestä tähän on aika hyvä päättää, kun vihdoin saatiin Pepeneron tunnettu Lasagnekin vangittua filmille – tai oikeastaan pikseleille. Bis später Leute! :] 

Yleensä kohtaamme toisen ihmisen silloin, kun olemme saavuttaneet rajan ja meidän on tunteinemme kuoltava ja synnyttävä uudestaan. Kohtaamiset odottavat meitä.
- Paulo Coelho